Lapset ja nuoret muistettava

19.5.2021

Anne Liimolan kanssa kirjoitimme Tamperelaiseen. 

Alkuperäinen tekstimme:

Lasten ja nuorten hyvinvointi on riippuvainen julkisista palveluista ja yhteiskunnan voimavaroja koskevasta päätöksenteosta. 

Korona on nostanut esille oppimisvaikeudet eri koulutusasteilla. Tätä oppimisvajetta on nyt paikattava. Myös mielenterveyden ja hyvinvoinnin ongelmat ovat lisääntyneet ja niiden hoitamiseen tulee panostaa. Eriarvoistumisen kierre pitää nyt katkaista. Tampereella pitää laatia pikaisesti lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin liittyvä vaikutusten arviointi kuullen lapsia ja nuoria. Arvioinnin pohjalta tulee laatia tilannekuva ja suunnitelma siitä, miten koronan aiheuttamia ongelmia korjataan. Nyt tarvitaan tavoitteellisia ja johdonmukaisia toimia.  

Arvioinnin johtopäätösten perusteella on jo tänä vuonna varmistettava ne toimenpiteet ja resurssit, joita tarvitaan lapsiperheiden, lasten ja nuorten tukemiseen. Toimia tarvitaan erikseen ja yhdessä sekä sosiaalitoimeen että kasvatukseen ja opetukseen. Moniammatillinen yhteistyö on nyt oleellista. Tampereella aloitettu koulujen sosionomityö on yksi askel tukeen lähelle oppijaa. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitaan pienempiä opetusryhmiä kouluun ja pienempiä lapsiryhmiä päiväkoteihin sekä lisää kuraattoreita ja psykologeja. Varhaiskasvatuksen ohjaajien työpanosta tarvitaan lisää, ja muita perheiden palveluja, myös kolmannen sektorin,. Tarvitaan matalan kynnyksen palveluja riittävästi lapsiperheille.  

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä selvitti koronakriisin vaikutuksia lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin ja lapsen oikeuksien toteutumiseen. Työryhmän ensimmäisessä raportissa jo viime vuonna todettiin, että koronakriisillä on ollut huomattavat vaikutukset lasten ja nuorten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen, mutta silti lasten ja nuorten erityinen asema ja oikeudet ovat jääneet sivurooliin. Työryhmän raportissa todetaan myös, että koronakriisi vaikuttaa lapsiin ja nuoriin eri tavoin ja monien lapsiryhmien tilanne vaatii erityistä huomiota. Siksi tarvitaan tilannekartoitusta. 

Tampereella voidaan tehdä omia ratkaisuja. Esimerkiksi Helsinki on päättänyt panostaa varhaiskasvatukseen taloudellisesti mm. pienentämällä varhaiskasvatuksen lapsiryhmiä. Tämä mahdollistaa tuen tarjoamisen jokaiselle lapselle. Tällainen päätös on päättäjien arvovalinta. Peruspalveluihin panostamista tarvitaan nyt, jotta voidaan sekä korjata että ennaltaehkäistä koronan lisähaittoja ja näin varmistaa hyvinvointia ja tasa-arvoa. Tampereella on syytä tehdä tiivistä yhteistyötä kolmannen sektorin, seurojen ja yhdistysten kanssa. 

Yhteistyöllä ja yhdessä tehden. Nyt on näytön paikka. 

Kuntavaaliehdokkaat sdp 
Anne Liimola, kaupunginvaltuutettu, päiväkodin johtaja 
Eija Kamppuri, varavaltuutettu, varhaiskasvatuksen opettaja 


Voit lukea tekstimme näköislehdestä sivulta 8